Lammin historia

 

Lönnrotin itsensä valmistama keinutuoli Lammilla

Aika ennen Lönnrotia

Sammatin Haarjärvellä sijaitseva Lammi oli alun perin Nikun talon torppa. Ensimmäinen tunnettu torppakontrahti tehtiin 16.7.1799, mutta historia ulottuu pidemmälle. Kruununtila Lammista tuli jossakin vuosien 1840-1845 välillä. Lammin torpassa asunut leski Ulrica Åfelt maksoi naapurilleen tämän osuuden torpasta ja anoi asumisoikeutta 1840, mutta muut haarjärveläiset olivat antaneet luvan uudistilaan talollinen Johan Ericson Luttarille. Asumisoikeus annettiin jälkimmäiselle senaatin päätöksellä vuonna 1844. Uudistilalla vain riihi jouduttiin kruununvoudin määräyksellä rakentamaan uudelleen 1843 tapahtuneen katselmuksen jälkeen. Myöhemmin kruununtilasta tuli perintötila kun J.E. Luttarin vävy ja tämän vaimo ostivat sen itselleen. Lammin päärakennus onkin vanhimmilta osiltaan 1700-luvulta. Eteisestä on paikoin nähtävissä oikealla olevan tuvan vanhaa ulkoseinää ja tuvassa voi huomata paksut, nokeentuneet kattoparret. Alkujaan tila oli metsätila ja peltoja siinä oli vain vähän.

Lönnrotin aika

Elias Lönnrot osti Lammin vuonna 1869. Ennen muuttoaan hän teki sinne suuria muutostöitä. Lönnrot muutti Lammille vasta vuonna 1876 ja asui siellä kuolemaansa asti (1884). Lammi oli hänelle eläkevuosina rauhan ja työn tyyssija. Lammille Lönnrot muutti Nikun talosta, joka oli käynyt suureksi vaimon ja kahden tyttären kuoltua. Nikun hän myi Uno Cygnaeukselle.

Lönnrotin teettämät muutokset tekivät Lammista tuon ajan säätyläiskodin. Talossa on tuvan lisäksi suuri sali ja kamareita. Toisessa kerroksessa sijaitsivat aikanaan tytärten ullakkokamarit. Lisäksi Lönnrot teetti piharakennuksen sekä päärakennukseen lasikuistin, maitokamarin ja jauhohuoneen. Vanhasta tupakamarista tuli Lönnrotin työhuone.

Lammin muutostöissä käytettiin paikallista työvoimaa, ja ennen kuin edes päästiin itse rakennuksen pariin, oli paikalle raivattava parempi tie. Tässäkin Lönnrot hyödynsi erilaisia niksejä, jolla paikalliset saatiin töihin. Huomattavaa on että sama tielinja vie edelleenkin Lammille, joten sinne tullessaan voi todella nähdä Lönnrotin kädenjälkiä. Lammille ajellessa on hyvä muistaa Lönnrotin ajan kulkuneuvot. Tytärten kauhistuneisuuden muutosta korpitaipaleen päähän ymmärtää silloin hiukan paremmin tien jyrkkiä mäkiä katsellessaan.

Lönnrot halusi välittää edistyksellisiä ajatuksiaan alueen talonpojille myös oman talonsa kautta. Lammissa oli seudun ensimmäinen hella, niitä oli aiemmin ollut vain kartanoissa. Hellalla oli helpompi keittää ruokia. Ennen helloja ruoka kypsyi kolmijaloissa. Isäntä itse asui Lammissa askeettisesti. Työhuone ja kamari olivat aikalaiskuvausten mukaan Lönnrotin aikana niukasti kalustettuja. Suuri sali sen sijaan palveli seurustelutarkoituksissa. Ruokatila oli kuitenkin pieni siksi, etteivät ylimääräiset vieraat viihtyisi liian pitkään.

Lönnrotin kuoltua ainoa elossa oleva tytär Ida myi paikan irtaimistonsa isänsä toiveidensa mukaisesti huutokaupassa, ja luopui myös itse talosta. Lönnrot lahjoitti omaisuutensa tyttöjen koulutuksen kehittämiseen. Testamenttivaroilla perustettiin Sammattiin emännyyskoulu (nyk. Lönnrot Opisto).

Aika Lönnrotin jälkeen

Lammi jatkoi elämäänsä Lönnrotin kuoltua monien eri omistajien ja vuokralaisten kotina, joista toisista puhuttiin paikkakunnilla pitkäänkin jälkeenpäin. Lammi rapistui välillä hoitamattomuuden takia, välillä köyhyyden takia. Vuodesta 1918 alkaen talo oli Virtasten suvulla aina vuoteen 1958 asti, jolloin sen osti Sampo-juhlien Kannatusyhdistys (nyk. Sampoyhdistys).

Sampoyhdistyksen perustivat Sammatin kesäasukkaat ja kotiseutuaktiivit 1950-luvulla huomattuaan Lönnrotin perinnön olevan uhanalainen. Yhdistys osti talon 1958 ja aloitti sen kunnostamisen ja esineistön hankkimisen.

Lammi oli 1950-luvun lopulla Suomen ensimmäinen henkilöhistoriallisista syistä johtuen rakennussuojelulailla suojeltu rakennus. Vuonna 1988 Lammista tuli Sampo-yhdistyksen lahjoituksen kautta Suomen Kulttuuriperinnön Säätiön ensimmäinen kohde.

kuva Immo Aakkula 

Korjaustöistä ja esineistöstä

Sampoyhdistys järjesti 1960-luvulla suuren kansalaiskeräyksen teemalla ”Lönnrotin koti kuntoon”. Keräyksessä myytiin tällä iskulauseella varustettuja kirjeensulkijamerkkejä. Keräyksen tuotoilla Lammi peruskorjattiin. Muun muassa alimmat seinähirret, ikkunat, ovet ja kuistit uusittiin. Kuisteja oli kaksi, joista toinen sijaitsi pieniksi huoneiksi muutetun salin kohdalla. Salia entistettäessä alkuperäiseen asuun myöhemmin lisätty kuisti purettiin.  Korjaustöihin osallistuivat mm. arkkitehti Esko Järventaus ja Sampoyhdistyksen jäsenet Albert Virta ja Akseli Järvinen.

Ensimmäisinä esineinä taloon saatiin lahjoituksena Johanssonin suvulta keinutuoli, jota pidetään Lönnrotin itsensä tekemänä, sekä kamreeri Aino Lounelalta rautasänky, jollainen myös Lönnrotilla oli. Kansallismuseo luovutti hallussaan olevaa Lönnrotin esineistöä Lammille. Koska muita alkuperäisiä esineitä oli melko mahdoton jäljittää, paikalle hankittiin myös Museoviraston valvonnassa aikakauteen sopivaa esineistöä.

1980-luvulla pihapiiriin siirrettiin takaisin piharakennus, Paratiisi. Siirtotyö tehtiin konservointiopiskelijoiden voimin.

(Milla Niini 2006, lähteitä: Kaarina Saarnijoki: Asumistutkimus Lammintalosta vuosina 1841-1958 (kansatieteen seminaariesitelmä 1965); Raija Majamaa: Elias Lönnrotin perhe Lammilla; Kansallisarkisto; Lohilammen arkisto, Sammatti; Maaseudun tulevaisuus, artikkeli ”Elias Lönnrotin vanhuudenkoti pelastettu rappeutumiselta”; Matti Helkapalo, suullinen tiedonanto)